Puheterapeuttien näkemyksiä arjen kommunikoinnista ja muutoksesta Reko-ohjauksen jälkeen

Lapset, jotka eivät kykene kommunikoimaan arjessaan yksinomaan puheen keinoin, voivat hyödyntää erilaisia kommunikoinnin apuvälineitä osallistuakseen vuorovaikutukseen. Tällaista tapaa kommunikoida kutsutaan avusteiseksi viestinnäksi, ja siinä kommunikointikumppaneilla on usein myös keskeinen rooli. Kommunikoinnin apuvälineiden integroituminen osaksi arjen vuorovaikutusta edellyttääkin sekä yksilön että ympäristön ohjausta. Reko (Rentoutta kommunikaatioon) on uusi avusteisen viestinnän tueksi kehitetty lähiympäristöä osallistava ohjausmalli, jonka ohjaajana toimii puheterapeutti. Rekon tavoitteena on lisätä kommunikoinnin apuvälinettä käyttävän lapsen ja hänen kommunikointikumppaniensa ymmärrystä avusteisesta viestinnästä ja lisätä kommunikoinnin apuvälineiden käyttöä arjessa. Tämä tutkielma tarkastelee Rekoon osallistuneiden puheterapeuttien näkemyksiä arjen vuorovaikutuksesta kommunikoinnin apuvälinettä käyttävän lapsen kanssa ja selvittää Rekon jälkeistä muutosta vuorovaikutuksessa. Tutkielman aineisto koostui kuuden puheterapeutin vastauksista ”Kommunikoinnin nykytilan kartoitus” -kyselylomakkeeseen. Lomakkeen avulla selvitettiin puheterapeuttien ja avusteisesti viestivän lapsen välisiä onnistuneita ja haasteellisia vuorovaikutustilanteita, kommunikoinnin apuvälineen käyttöä arjessa sekä terapeuttien käyttämiä keinoja vuorovaikutuksen tukemiseksi. Lomakkeet täytettiin kolmessa mittauspisteessä ja vastauksia analysoitiin abduktiivisen sisällönanalyysin keinoin sekä osin Lightin kommunikointitaidon teorian pohjalta. Analyysiä täydennettiin kuvailevalla määrällisellä analyysillä. Puheterapeutit liittivät arjen onnistuneet vuorovaikutustilanteet erityisesti lapsen aktiivisuuteen ja aloitteellisuuteen, tilanteen lapsilähtöisyyteen sekä kommunikoinnin apuvälineen yhteiseen käyttöön. Haasteet arjessa painottuivat puolestaan hetkiin, joissa lapsi ei ollut motivoitunut vuorovaikutukseen tai hänellä oli vaikeuksia ilmaista itseään. Terapeutin ja lapsen yhteinen toiminta ja vuorovaikutus näkyi keskeisenä onnistuneissa, muttei haasteellisissa vuorovaikutustilanteissa. Puheterapeuttien keinot keskittyivät eniten kokonaisvuorovaikutuksen tukemiseen ja toiseksi eniten apuvälineiden käytön tukemiseen. Lisäksi terapeutit hyödynsivät muutamia ympäristöön kohdistuvia keinoja. Ryhmätasolla puheterapeutit kokivat kautta Reko-ohjauksen lasten kanssa enemmän onnistuneita kuin haasteellisia vuorovaikutustilanteita, käyttivät aktiivisesti lasten teknisiä kommunikoinnin apuvälineitä vuorovaikutuksessa ja hyödynsivät monipuolisesti eri tukikeinoja arjessa. Muutosta havaittiin eniten tapauksissa, joissa lapsen ensisijainen tapa kommunikoida oli puhe ja/tai ääntely. Näissä tapauksissa lisääntyivät onnistuneet tilanteet arjessa ja usein myös lasten teknisten apuvälineiden käyttö. Muutokset kokonaisuutena olivat kuitenkin monen suuntaisia ja osin tapauskohtaisia. Lisää tutkimusta isommalla otoskoolla tarvitaan. Jatkossa olisi lisäksi hyödyllistä tarkastella tämän tutkielman tuloksia osana laajempaa Rekon vaikuttavuustutkimusta sekä vertailla kokemuksia eri sidosryhmien välillä laajemman ymmärryksen saavuttamiseksi Rekon vaikutuksista.

Grantor dc:publisher

Helsingin yliopisto

Year dc:date.issued

2025

Author dc:creator

• Salminen, Lotta

• avusteinen viestintä
• Reko-ohjaus
• arkikommunikaatio
• kommunikointitaito
• kommunikoinnin apuvälineet

Statement dc:rights

• CC BY 4.0

Language dc:language.iso

fin

Handle dc:identifier.uri

http://hdl.handle.net/10138/625188

OAI identifier oai:identifier

oai:helda.helsinki.fi:10138/625188