{"id":{"repo_id":"helsinki","oai_identifier":"oai:helda.helsinki.fi:10138/625188"},"canonical_url":"https://search.dev.ndltd.org/etd/helsinki/oai:helda.helsinki.fi:10138/625188","repository":{"repo_id":"helsinki","name":"University of Helsinki","base_url":"https://helda.helsinki.fi/server/oai/request"},"display":{"title":"Puheterapeuttien näkemyksiä arjen kommunikoinnista ja muutoksesta Reko-ohjauksen jälkeen","abstract":"Lapset, jotka eivät kykene kommunikoimaan arjessaan yksinomaan puheen keinoin, voivat hyödyntää erilaisia kommunikoinnin apuvälineitä osallistuakseen vuorovaikutukseen. Tällaista tapaa kommunikoida kutsutaan avusteiseksi viestinnäksi, ja siinä kommunikointikumppaneilla on usein myös keskeinen rooli. Kommunikoinnin apuvälineiden integroituminen osaksi arjen vuorovaikutusta edellyttääkin sekä yksilön että ympäristön ohjausta. Reko (Rentoutta kommunikaatioon) on uusi avusteisen viestinnän tueksi kehitetty lähiympäristöä osallistava ohjausmalli, jonka ohjaajana toimii puheterapeutti. Rekon tavoitteena on lisätä kommunikoinnin apuvälinettä käyttävän lapsen ja hänen kommunikointikumppaniensa ymmärrystä avusteisesta viestinnästä ja lisätä kommunikoinnin apuvälineiden käyttöä arjessa. Tämä tutkielma tarkastelee Rekoon osallistuneiden puheterapeuttien näkemyksiä arjen vuorovaikutuksesta kommunikoinnin apuvälinettä käyttävän lapsen kanssa ja selvittää Rekon jälkeistä muutosta vuorovaikutuksessa. Tutkielman aineisto koostui kuuden puheterapeutin vastauksista ”Kommunikoinnin nykytilan kartoitus” -kyselylomakkeeseen. Lomakkeen avulla selvitettiin puheterapeuttien ja avusteisesti viestivän lapsen välisiä onnistuneita ja haasteellisia vuorovaikutustilanteita, kommunikoinnin apuvälineen käyttöä arjessa sekä terapeuttien käyttämiä keinoja vuorovaikutuksen tukemiseksi. Lomakkeet täytettiin kolmessa mittauspisteessä ja vastauksia analysoitiin abduktiivisen sisällönanalyysin keinoin sekä osin Lightin kommunikointitaidon teorian pohjalta. Analyysiä täydennettiin kuvailevalla määrällisellä analyysillä. Puheterapeutit liittivät arjen onnistuneet vuorovaikutustilanteet erityisesti lapsen aktiivisuuteen ja aloitteellisuuteen, tilanteen lapsilähtöisyyteen sekä kommunikoinnin apuvälineen yhteiseen käyttöön. Haasteet arjessa painottuivat puolestaan hetkiin, joissa lapsi ei ollut motivoitunut vuorovaikutukseen tai hänellä oli vaikeuksia ilmaista itseään. Terapeutin ja lapsen yhteinen toiminta ja vuorovaikutus näkyi keskeisenä onnistuneissa, muttei haasteellisissa vuorovaikutustilanteissa. Puheterapeuttien keinot keskittyivät eniten kokonaisvuorovaikutuksen tukemiseen ja toiseksi eniten apuvälineiden käytön tukemiseen. Lisäksi terapeutit hyödynsivät muutamia ympäristöön kohdistuvia keinoja. Ryhmätasolla puheterapeutit kokivat kautta Reko-ohjauksen lasten kanssa enemmän onnistuneita kuin haasteellisia vuorovaikutustilanteita, käyttivät aktiivisesti lasten teknisiä kommunikoinnin apuvälineitä vuorovaikutuksessa ja hyödynsivät monipuolisesti eri tukikeinoja arjessa. Muutosta havaittiin eniten tapauksissa, joissa lapsen ensisijainen tapa kommunikoida oli puhe ja/tai ääntely. Näissä tapauksissa lisääntyivät onnistuneet tilanteet arjessa ja usein myös lasten teknisten apuvälineiden käyttö. Muutokset kokonaisuutena olivat kuitenkin monen suuntaisia ja osin tapauskohtaisia. Lisää tutkimusta isommalla otoskoolla tarvitaan. Jatkossa olisi lisäksi hyödyllistä tarkastella tämän tutkielman tuloksia osana laajempaa Rekon vaikuttavuustutkimusta sekä vertailla kokemuksia eri sidosryhmien välillä laajemman ymmärryksen saavuttamiseksi Rekon vaikutuksista.","abstract_html":"Lapset, jotka eivät kykene kommunikoimaan arjessaan yksinomaan puheen keinoin, voivat hyödyntää erilaisia kommunikoinnin apuvälineitä osallistuakseen vuorovaikutukseen. Tällaista tapaa kommunikoida kutsutaan avusteiseksi viestinnäksi, ja siinä kommunikointikumppaneilla on usein myös keskeinen rooli. Kommunikoinnin apuvälineiden integroituminen osaksi arjen vuorovaikutusta edellyttääkin sekä yksilön että ympäristön ohjausta. Reko (Rentoutta kommunikaatioon) on uusi avusteisen viestinnän tueksi kehitetty lähiympäristöä osallistava ohjausmalli, jonka ohjaajana toimii puheterapeutti. Rekon tavoitteena on lisätä kommunikoinnin apuvälinettä käyttävän lapsen ja hänen kommunikointikumppaniensa ymmärrystä avusteisesta viestinnästä ja lisätä kommunikoinnin apuvälineiden käyttöä arjessa. Tämä tutkielma tarkastelee Rekoon osallistuneiden puheterapeuttien näkemyksiä arjen vuorovaikutuksesta kommunikoinnin apuvälinettä käyttävän lapsen kanssa ja selvittää Rekon jälkeistä muutosta vuorovaikutuksessa. Tutkielman aineisto koostui kuuden puheterapeutin vastauksista ”Kommunikoinnin nykytilan kartoitus” -kyselylomakkeeseen. Lomakkeen avulla selvitettiin puheterapeuttien ja avusteisesti viestivän lapsen välisiä onnistuneita ja haasteellisia vuorovaikutustilanteita, kommunikoinnin apuvälineen käyttöä arjessa sekä terapeuttien käyttämiä keinoja vuorovaikutuksen tukemiseksi. Lomakkeet täytettiin kolmessa mittauspisteessä ja vastauksia analysoitiin abduktiivisen sisällönanalyysin keinoin sekä osin Lightin kommunikointitaidon teorian pohjalta. Analyysiä täydennettiin kuvailevalla määrällisellä analyysillä. Puheterapeutit liittivät arjen onnistuneet vuorovaikutustilanteet erityisesti lapsen aktiivisuuteen ja aloitteellisuuteen, tilanteen lapsilähtöisyyteen sekä kommunikoinnin apuvälineen yhteiseen käyttöön. Haasteet arjessa painottuivat puolestaan hetkiin, joissa lapsi ei ollut motivoitunut vuorovaikutukseen tai hänellä oli vaikeuksia ilmaista itseään. Terapeutin ja lapsen yhteinen toiminta ja vuorovaikutus näkyi keskeisenä onnistuneissa, muttei haasteellisissa vuorovaikutustilanteissa. Puheterapeuttien keinot keskittyivät eniten kokonaisvuorovaikutuksen tukemiseen ja toiseksi eniten apuvälineiden käytön tukemiseen. Lisäksi terapeutit hyödynsivät muutamia ympäristöön kohdistuvia keinoja. Ryhmätasolla puheterapeutit kokivat kautta Reko-ohjauksen lasten kanssa enemmän onnistuneita kuin haasteellisia vuorovaikutustilanteita, käyttivät aktiivisesti lasten teknisiä kommunikoinnin apuvälineitä vuorovaikutuksessa ja hyödynsivät monipuolisesti eri tukikeinoja arjessa. Muutosta havaittiin eniten tapauksissa, joissa lapsen ensisijainen tapa kommunikoida oli puhe ja/tai ääntely. Näissä tapauksissa lisääntyivät onnistuneet tilanteet arjessa ja usein myös lasten teknisten apuvälineiden käyttö. Muutokset kokonaisuutena olivat kuitenkin monen suuntaisia ja osin tapauskohtaisia. Lisää tutkimusta isommalla otoskoolla tarvitaan. Jatkossa olisi lisäksi hyödyllistä tarkastella tämän tutkielman tuloksia osana laajempaa Rekon vaikuttavuustutkimusta sekä vertailla kokemuksia eri sidosryhmien välillä laajemman ymmärryksen saavuttamiseksi Rekon vaikutuksista.","abstract_has_math":false,"creators":["Salminen, Lotta"],"institution":"Helsingin yliopisto","degree_name":null,"degree_level":null,"degree_discipline":null,"degree_department":null,"school":null,"contributors":[],"advisors":[],"committee_chairs":[],"committee_members":[],"year":2025,"date_issued":"2025-12-19","date_published":"2025-12-19","updated_at":"2026-07-27T19:56:11Z","subjects":["avusteinen viestintä","Reko-ohjaus","arkikommunikaatio","kommunikointitaito","kommunikoinnin apuvälineet"],"languages":["fin"],"rights":["CC BY 4.0"],"rights_urls":[],"identifier_entries":[]},"links":{"outbound_url":"http://hdl.handle.net/10138/625188","outbound_label":"Handle","outbound_source":"dc:identifier.uri"},"metadata_groups":[{"id":"people","label":"People","entries":[{"key":"dc:creator","label":"Author","values":["Salminen, Lotta"]}]},{"id":"academic_context","label":"Academic Context","entries":[{"key":"dc:date.accessioned","label":"Dc Date Accessioned","values":["2025-12-19T07:58:23Z"]},{"key":"dc:date.issued","label":"Date","values":["2025-12-19"]},{"key":"dc:publisher","label":"Institution","values":["Helsingin yliopisto","University of Helsinki","Helsingfors universitet"]}]},{"id":"subjects_keywords","label":"Subjects and Keywords","entries":[{"key":"dc:subject","label":"Dc Subject","values":["avusteinen viestintä","Reko-ohjaus","arkikommunikaatio","kommunikointitaito","kommunikoinnin apuvälineet"]}]},{"id":"language_rights","label":"Language and Rights","entries":[{"key":"dc:language.iso","label":"Language (ISO)","values":["fin"]},{"key":"dc:rights","label":"Dc Rights","values":["CC BY 4.0"]}]},{"id":"identifiers","label":"Identifiers","entries":[{"key":"dc:identifier.uri","label":"Identifier URI","values":["http://hdl.handle.net/10138/625188"]}]},{"id":"additional","label":"Additional Metadata","entries":[{"key":"dc:description.abstract","label":"Abstract","values":["Lapset, jotka eivät kykene kommunikoimaan arjessaan yksinomaan puheen keinoin, voivat hyödyntää erilaisia kommunikoinnin apuvälineitä osallistuakseen vuorovaikutukseen. Tällaista tapaa kommunikoida kutsutaan avusteiseksi viestinnäksi, ja siinä kommunikointikumppaneilla on usein myös keskeinen rooli. Kommunikoinnin apuvälineiden integroituminen osaksi arjen vuorovaikutusta edellyttääkin sekä yksilön että ympäristön ohjausta. Reko (Rentoutta kommunikaatioon) on uusi avusteisen viestinnän tueksi kehitetty lähiympäristöä osallistava ohjausmalli, jonka ohjaajana toimii puheterapeutti. Rekon tavoitteena on lisätä kommunikoinnin apuvälinettä käyttävän lapsen ja hänen kommunikointikumppaniensa ymmärrystä avusteisesta viestinnästä ja lisätä kommunikoinnin apuvälineiden käyttöä arjessa. Tämä tutkielma tarkastelee Rekoon osallistuneiden puheterapeuttien näkemyksiä arjen vuorovaikutuksesta kommunikoinnin apuvälinettä käyttävän lapsen kanssa ja selvittää Rekon jälkeistä muutosta vuorovaikutuksessa. Tutkielman aineisto koostui kuuden puheterapeutin vastauksista ”Kommunikoinnin nykytilan kartoitus” -kyselylomakkeeseen. Lomakkeen avulla selvitettiin puheterapeuttien ja avusteisesti viestivän lapsen välisiä onnistuneita ja haasteellisia vuorovaikutustilanteita, kommunikoinnin apuvälineen käyttöä arjessa sekä terapeuttien käyttämiä keinoja vuorovaikutuksen tukemiseksi. Lomakkeet täytettiin kolmessa mittauspisteessä ja vastauksia analysoitiin abduktiivisen sisällönanalyysin keinoin sekä osin Lightin kommunikointitaidon teorian pohjalta. Analyysiä täydennettiin kuvailevalla määrällisellä analyysillä. Puheterapeutit liittivät arjen onnistuneet vuorovaikutustilanteet erityisesti lapsen aktiivisuuteen ja aloitteellisuuteen, tilanteen lapsilähtöisyyteen sekä kommunikoinnin apuvälineen yhteiseen käyttöön. Haasteet arjessa painottuivat puolestaan hetkiin, joissa lapsi ei ollut motivoitunut vuorovaikutukseen tai hänellä oli vaikeuksia ilmaista itseään. Terapeutin ja lapsen yhteinen toiminta ja vuorovaikutus näkyi keskeisenä onnistuneissa, muttei haasteellisissa vuorovaikutustilanteissa. Puheterapeuttien keinot keskittyivät eniten kokonaisvuorovaikutuksen tukemiseen ja toiseksi eniten apuvälineiden käytön tukemiseen. Lisäksi terapeutit hyödynsivät muutamia ympäristöön kohdistuvia keinoja. Ryhmätasolla puheterapeutit kokivat kautta Reko-ohjauksen lasten kanssa enemmän onnistuneita kuin haasteellisia vuorovaikutustilanteita, käyttivät aktiivisesti lasten teknisiä kommunikoinnin apuvälineitä vuorovaikutuksessa ja hyödynsivät monipuolisesti eri tukikeinoja arjessa. Muutosta havaittiin eniten tapauksissa, joissa lapsen ensisijainen tapa kommunikoida oli puhe ja/tai ääntely. Näissä tapauksissa lisääntyivät onnistuneet tilanteet arjessa ja usein myös lasten teknisten apuvälineiden käyttö. Muutokset kokonaisuutena olivat kuitenkin monen suuntaisia ja osin tapauskohtaisia. Lisää tutkimusta isommalla otoskoolla tarvitaan. Jatkossa olisi lisäksi hyödyllistä tarkastella tämän tutkielman tuloksia osana laajempaa Rekon vaikuttavuustutkimusta sekä vertailla kokemuksia eri sidosryhmien välillä laajemman ymmärryksen saavuttamiseksi Rekon vaikutuksista.","Children who are unable to communicate solely through speech in daily life can use various communication aids to participate in interaction. This way of communicating is known as aided communication, in which communication partners often play a central role. Integrating communication aids into everyday life requires guidance for both the individual and the environment. Reco (Relaxed Communication) is a new intervention model developed to support aided interaction, led by a speech therapist. Its aim is to enhance the understanding of aided communicators and their communication partners of aided interaction and to increase the use of communication aids in everyday life. This thesis explores the views of speech therapists who participated in Reco, focusing on everyday communication with a child who uses communication aids and investigates changes in communication following Reco intervention. The data of this study consisted of responses from six speech therapists to a survey exploring current everyday communication and interaction practices. The survey explored successful and challenging everyday communication situations between the therapist and the child using a communication aid, the everyday use of communication aids, and the strategies used by therapists to support interaction. The questionnaires were completed at three time points, and the responses were analyzed using abductive content analysis which was partly based on Light’s theory of communicative competence. The analysis was supplemented with descriptive quantitative analysis. Speech therapists perceived that successful interaction was particularly associated with the child’s activity and initiative, child-centeredness, and shared use of the communication aid. Challenges were observed most often in situations where the child was unmotivated or experienced difficulties expressing themselves. Furthermore, joint activity and interaction between the therapist and child were central in successful but not in challenging interaction. Therapists’ strategies focused primarily on supporting overall interaction and secondarily on supporting the child’s use of their communication aids, with some strategies also targeting the environment. At the group level, speech therapists reported more successful than challenging interaction across the duration of Reco, actively used children’s communication aids and utilized a variety of support strategies in everyday life. The greatest changes were observed in cases where the child’s primary mode of communication was speech and/or vocalizations. In these cases, successful interaction and the use of technological communication aids generally increased. Overall, however, changes were multidirectional and in some instances case-specific. Further research with larger sample sizes is needed. It would also be beneficial to examine the findings of this thesis within a broader evaluation of Reco’s effectiveness and to compare experiences across stakeholder groups to better understand the impacts of the Reco intervention."]},{"key":"dc:title","label":"Title","values":["Puheterapeuttien näkemyksiä arjen kommunikoinnista ja muutoksesta Reko-ohjauksen jälkeen"]}]}],"canonical_facts":{"dc:creator":["Salminen, Lotta"],"dc:date.accessioned":["2025-12-19T07:58:23Z"],"dc:date.issued":["2025-12-19"],"dc:description.abstract":["Lapset, jotka eivät kykene kommunikoimaan arjessaan yksinomaan puheen keinoin, voivat hyödyntää erilaisia kommunikoinnin apuvälineitä osallistuakseen vuorovaikutukseen. Tällaista tapaa kommunikoida kutsutaan avusteiseksi viestinnäksi, ja siinä kommunikointikumppaneilla on usein myös keskeinen rooli. Kommunikoinnin apuvälineiden integroituminen osaksi arjen vuorovaikutusta edellyttääkin sekä yksilön että ympäristön ohjausta. Reko (Rentoutta kommunikaatioon) on uusi avusteisen viestinnän tueksi kehitetty lähiympäristöä osallistava ohjausmalli, jonka ohjaajana toimii puheterapeutti. Rekon tavoitteena on lisätä kommunikoinnin apuvälinettä käyttävän lapsen ja hänen kommunikointikumppaniensa ymmärrystä avusteisesta viestinnästä ja lisätä kommunikoinnin apuvälineiden käyttöä arjessa. Tämä tutkielma tarkastelee Rekoon osallistuneiden puheterapeuttien näkemyksiä arjen vuorovaikutuksesta kommunikoinnin apuvälinettä käyttävän lapsen kanssa ja selvittää Rekon jälkeistä muutosta vuorovaikutuksessa. Tutkielman aineisto koostui kuuden puheterapeutin vastauksista ”Kommunikoinnin nykytilan kartoitus” -kyselylomakkeeseen. Lomakkeen avulla selvitettiin puheterapeuttien ja avusteisesti viestivän lapsen välisiä onnistuneita ja haasteellisia vuorovaikutustilanteita, kommunikoinnin apuvälineen käyttöä arjessa sekä terapeuttien käyttämiä keinoja vuorovaikutuksen tukemiseksi. Lomakkeet täytettiin kolmessa mittauspisteessä ja vastauksia analysoitiin abduktiivisen sisällönanalyysin keinoin sekä osin Lightin kommunikointitaidon teorian pohjalta. Analyysiä täydennettiin kuvailevalla määrällisellä analyysillä. Puheterapeutit liittivät arjen onnistuneet vuorovaikutustilanteet erityisesti lapsen aktiivisuuteen ja aloitteellisuuteen, tilanteen lapsilähtöisyyteen sekä kommunikoinnin apuvälineen yhteiseen käyttöön. Haasteet arjessa painottuivat puolestaan hetkiin, joissa lapsi ei ollut motivoitunut vuorovaikutukseen tai hänellä oli vaikeuksia ilmaista itseään. Terapeutin ja lapsen yhteinen toiminta ja vuorovaikutus näkyi keskeisenä onnistuneissa, muttei haasteellisissa vuorovaikutustilanteissa. Puheterapeuttien keinot keskittyivät eniten kokonaisvuorovaikutuksen tukemiseen ja toiseksi eniten apuvälineiden käytön tukemiseen. Lisäksi terapeutit hyödynsivät muutamia ympäristöön kohdistuvia keinoja. Ryhmätasolla puheterapeutit kokivat kautta Reko-ohjauksen lasten kanssa enemmän onnistuneita kuin haasteellisia vuorovaikutustilanteita, käyttivät aktiivisesti lasten teknisiä kommunikoinnin apuvälineitä vuorovaikutuksessa ja hyödynsivät monipuolisesti eri tukikeinoja arjessa. Muutosta havaittiin eniten tapauksissa, joissa lapsen ensisijainen tapa kommunikoida oli puhe ja/tai ääntely. Näissä tapauksissa lisääntyivät onnistuneet tilanteet arjessa ja usein myös lasten teknisten apuvälineiden käyttö. Muutokset kokonaisuutena olivat kuitenkin monen suuntaisia ja osin tapauskohtaisia. Lisää tutkimusta isommalla otoskoolla tarvitaan. Jatkossa olisi lisäksi hyödyllistä tarkastella tämän tutkielman tuloksia osana laajempaa Rekon vaikuttavuustutkimusta sekä vertailla kokemuksia eri sidosryhmien välillä laajemman ymmärryksen saavuttamiseksi Rekon vaikutuksista.","Children who are unable to communicate solely through speech in daily life can use various communication aids to participate in interaction. This way of communicating is known as aided communication, in which communication partners often play a central role. Integrating communication aids into everyday life requires guidance for both the individual and the environment. Reco (Relaxed Communication) is a new intervention model developed to support aided interaction, led by a speech therapist. Its aim is to enhance the understanding of aided communicators and their communication partners of aided interaction and to increase the use of communication aids in everyday life. This thesis explores the views of speech therapists who participated in Reco, focusing on everyday communication with a child who uses communication aids and investigates changes in communication following Reco intervention. The data of this study consisted of responses from six speech therapists to a survey exploring current everyday communication and interaction practices. The survey explored successful and challenging everyday communication situations between the therapist and the child using a communication aid, the everyday use of communication aids, and the strategies used by therapists to support interaction. The questionnaires were completed at three time points, and the responses were analyzed using abductive content analysis which was partly based on Light’s theory of communicative competence. The analysis was supplemented with descriptive quantitative analysis. Speech therapists perceived that successful interaction was particularly associated with the child’s activity and initiative, child-centeredness, and shared use of the communication aid. Challenges were observed most often in situations where the child was unmotivated or experienced difficulties expressing themselves. Furthermore, joint activity and interaction between the therapist and child were central in successful but not in challenging interaction. Therapists’ strategies focused primarily on supporting overall interaction and secondarily on supporting the child’s use of their communication aids, with some strategies also targeting the environment. At the group level, speech therapists reported more successful than challenging interaction across the duration of Reco, actively used children’s communication aids and utilized a variety of support strategies in everyday life. The greatest changes were observed in cases where the child’s primary mode of communication was speech and/or vocalizations. In these cases, successful interaction and the use of technological communication aids generally increased. Overall, however, changes were multidirectional and in some instances case-specific. Further research with larger sample sizes is needed. It would also be beneficial to examine the findings of this thesis within a broader evaluation of Reco’s effectiveness and to compare experiences across stakeholder groups to better understand the impacts of the Reco intervention."],"dc:identifier.uri":["http://hdl.handle.net/10138/625188"],"dc:language.iso":["fin"],"dc:publisher":["Helsingin yliopisto","University of Helsinki","Helsingfors universitet"],"dc:rights":["CC BY 4.0"],"dc:subject":["avusteinen viestintä","Reko-ohjaus","arkikommunikaatio","kommunikointitaito","kommunikoinnin apuvälineet"],"dc:title":["Puheterapeuttien näkemyksiä arjen kommunikoinnista ja muutoksesta Reko-ohjauksen jälkeen"]},"updated_at":"2026-07-27T19:56:11Z"}