Kliinisen ja patologisen diagnoosin yhteneväisyys hevosilla: avaustutkimuksen diagnostinen merkitys

Ruumiinavaustutkimuksella on ollut keskeinen rooli lääketieteessä jo pitkään. Sitä pidetään niin sanottuna kultaisena standardina, eli parhaana menetelmänä kuolinsyyn selvittämisessä. Avaustutkimuksien avulla voidaan kehittää lääketiedettä monin tavoin. Sekä ihmis- että eläinlääketieteen puolella avaustutkimuksien määrä on kuitenkin ollut laskussa viime vuosikymmenten aikana. Kliiniset diagnostiikkamenetelmät ovat kehittyneet nopeasti, minkä myötä on mahdollista päästä tarkempiin diagnooseihin elämän aikana. Sen vuoksi on pohdittu, mikä on avaustutkimuksien merkitys tulevaisuudessa. Avaustutkimuksien merkitystä diagnostisena keinona on arvioitu muun muassa vertailemalla kliinisiä ja patologisia diagnooseja keskenään ja arvioimalla niiden yhteneväisyyksiä. Tutkimuksissa on havaittu, että diagnoosien väliset eroavaisuudet ovat olleet hieman vähenemään päin, mutta kuitenkin eroavaisuuksia edelleen esiintyy. Tämä lisensiaatintutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta ja tutkimusosuudesta. Kirjallisuuskatsauksessa kartoitetaan avaustutkimuksen merkitystä sekä ihmis- että eläinlääketieteen puolella, ja millaista yhteneväisyyttä kliinisten ja patologisten diagnoosien välillä on havaittu. Tutkimusosuuden tavoitteena on vertailla hevosten kliinisiä ja patologisia diagnooseja ja siten selvittää avaustutkimuksien merkitystä hevosilla, sillä kirjallisuudesta aiheesta löytyy hyvin vähän tutkimustietoa. Tutkimuksen olettamuksena on, että myös hevosten kliinisten ja patologisten diagnoosien välillä esiintyy eroavaisuuksia. Tutkimusaineistona oli 80 Helsingin yliopistollisessa hevossairaalassa lopetettua tai itsestään kuollutta hevosta. Hevosille oli tehty ainakin osittainen kliininen tutkimus tai lopetukseen johtaneet syyt olivat muutoin tiedossa, sekä täydellinen ruumiinavaustutkimus. Avaustutkimuspöytäkirjoja sekä potilasohjelmistoon kirjattuja tietoja tarkasteltiin takautuvasti, ja tiedoista poimittiin kliininen ja patologinen päädiagnoosi. Hevoset luokiteltiin karkeasti sekä kliinisen että patologisen päädiagnoosin osalta yhteen tai kahteen sairausluokkaan. Päädiagnoosien yhteneväisyys selvitettiin tarkastelemalla sairausluokkien yhteneväisyyksiä. Koska suuri osa tapauksista kuului sairausluokkaan ”ähky” (ruoansulatuskanavaperäinen), tarkastelimme lisäksi kliinisesti ja patologisesti määriteltyjen ähkyjen syiden yhteneväisyyksiä. Tutkimuksessamme kliinisten ja patologisten päädiagnoosien pohjalta määriteltyjen sairausluokkien eroavaisuus oli 10,1 % ja yhteneväisyys 82,6 %, muut olivat osin yhteneväiset. Ihmislääketieteen puolella diagnoosien eroavaisuus on vaihdellut 4,1 %—49,8 % välillä ja eläinlääketieteen puolella uudemmissa tutkimuksissa 8,3 %—17,9 %. Aiempiin tutkimuksiin verrattuna havaitsimme päädiagnoosien mukaisten sairausluokkien vertailussa eroavaisuuksia melko vähän. Kuitenkin tarkemmassa ähkyjen syiden tarkastelussa havaittiin diagnoosien eroavaisuus yli puolessa tapauksista. Tutkimuksessamme päädiagnoosien vertailu toteutettiin melko karkeasti, jolloin havaittiin vain joitakin eroavaisuuksia, mutta tarkemmassa tarkastelussa avaustutkimus kuitenkin antoi usein lisätietoa elämänaikaiseen oireiluun ja kuolinsyyhyn liittyen. Tulos viittaa siihen, että hevoslääketieteen diagnostiikka on pitkälle kehittynyttä ja kliinisesti pääpiirteissään päästään oikeaan diagnoosiin. Ähkyoireiluun menehtyneen hevosen ruumiinavaus voi kuitenkin olla edelleen indikoitua diagnoosia tarkentavana menetelmänä.

Grantor dc:publisher

Helsingin yliopisto

Year dc:date.issued

2026

Author dc:creator

• Ranttila, Siiri

• hevonen
• avaustutkimus
• kliininen diagnoosi
• patologinen diagnoosi

Statement dc:rights

• In Copyright 1.0

Language dc:language.iso

fin

Handle dc:identifier.uri

http://hdl.handle.net/10138/631784

OAI identifier oai:identifier

oai:helda.helsinki.fi:10138/631784