Lääkkeiden vähittäismyynti ja kilpailu : nykysääntelyn ongelmakohdat ja uudistusvaihtoehdot

Tutkielmassa tarkastellaan lääkkeiden vähittäismyynnin sääntelyä ja sen kehittämiskohteita. Vähittäismyynnin osa-alueista tutkielmassa keskitytään ensinnäkin apteekkialalle pääsyyn liittyviin seikkoihin, kuten apteekkitoiminnan luvanvaraisuuteen ja apteekin perustamiseen ja sijaintiin liittyvään tarveharkintaan. Lisäksi tarkastellaan lääkkeiden hintasääntelyä ja itsehoitolääkkeiden myyntikanavarajoitusta. Edellä mainittuja osa-alueita tarkastellaan seuraavien tutkimuskysymysten avulla: (i) mikä on lääkkeiden vähittäismyyntiä koskevan voimassaolevan oikeuden sisältö, (ii) millaisia ongelmakohtia nykysääntelyyn sisältyy kilpailun edistämisen ja elinkeinovapauden näkökulmasta ja (iii) miten kilpailua lääkkeiden vähittäismyyntimarkkinoilla voitaisiin edistää lainsäädännön keinoin. Tutkimuskysymyksiä tarkastellaan pääasiassa lainopin ja lainsäädännön vaikutusten arvioinnin avulla. Tutkielman aineistona on hyödynnetty erilaisia kotimaisia ja ulkomaisia tutkimuksia, oikeuskirjallisuutta ja virallisaineistoa. Aiheesta onkin tehty runsaasti tutkimusta ja eri tahot ovat esittäneet omia suosituksiaan sääntelyn uudistamiseksi. Myös muiden Pohjoismaiden esimerkit lääkkeiden vähittäismyynnin kevyempään sääntelyyn siirtymisestä ovat aiheuttaneet painetta tarkastella kotimaisen sääntelyn ajantasaisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta. Uudistuksia on kuitenkin myös Suomen osalta pian luvassa, sillä uusi hallituksen esitys lääkelain muuttamiseksi on parhaillaan käsittelyssä. Aiemmista selvityksistä huolimatta sääntelyn tarkasteleminen onkin yhä ajankohtaista. Lääkkeiden vähittäismyyntitoiminnan sääntelyä on kritisoitu viime vuosina enenevissä määrin, sillä se rajoittaa alan kilpailua ja elinkeinon harjoittamisen vapautta. Apteekkitoiminta on ensinnäkin luvanvaraista, eikä apteekkariksi voi ryhtyä kuin proviisorin tutkinnon omaava henkilö. Siten lainsäädännöllä apteekkitoiminnan harjoittaminen on rajattu tietyn ammattiryhmän yksinoikeudeksi. Lupia on tarjolla myös vain rajallinen määrä, eikä yhdellä apteekkarilla voi olla kerrallaan kuin yksi apteekki ja korkeintaan kolme sivuapteekkia. Määräsääntelystä johtuen toiminnan kasvattaminen ja esimerkiksi apteekkiketjujen toiminta ei ole mahdollista. Oikeus uuden apteekin perustamiseen on myös riippuvainen Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean suorittamasta tarveharkinnasta, jolla määritetään myös apteekin sijainti. Elinkeinoharjoittaja ei voikaan itse päättää liikkeensä sijainnista, eikä sijainnin käyttäminen kilpailukeinona ole siten nykysääntelyn puitteissa mahdollista. Lisäksi lääkkeiden vähittäismyyntihinnat ovat sääntelyn seurauksena kaikissa apteekeissa samat, mikä estää mahdollisuuden hintakilpailuun ja edullisempiin kuluttajahintoihin. Itsehoitolääkkeiden myynti on puolestaan asetettu apteekkien yksinoikeudeksi, vaikka muiden ei-reseptilääkkeiden myynti myös apteekkien ulkopuolella on mahdollista. Tällä on merkitystä sekä apteekkien keskinäiseen että myös päivittäistavarakauppojen ja apteekkien väliseen kilpailuun. Vähittäismyyntitoiminnan yksinoikeuksia ja rajoituksia on perusteltu muun muassa lääkelain tavoitteisiin lukeutuvilla lääkkeiden turvallisen käytön ylläpitämisellä ja lääkkeiden maankattavan saatavuuden varmistamisella. Lääkkeiden myynnin onkin katsottu edellyttävän esimerkiksi toiminnan asianmukaisuudesta huolehtimista, erityistä ammattitaitoa ja apteekkien lakisääteisiin velvoitteisiin lukeutuvasta lääkeneuvonnasta huolehtimista. Hinnoittelun sääntelyn osalta pyrkimyksenä on ollut kuluttajahintojen kohtuullisuuden varmistaminen. Sääntelyn tavoitteiden toteutuminen ei kuitenkaan välttämättä edellytä nykyisen kaltaista sääntelyä. Lääkkeiden vähittäismyynnin sääntelyä uudistamalla voitaisiinkin paitsi edistää kilpailua niin myös huolehtia lääkkeiden vähittäismyyntiin liitettävien edellytysten toteutumisesta. Esimerkiksi luvanvaraisuuden korvaaminen ilmoitusmenettelyllä nopeuttaisi elinkeinonharjoittajien alalle pääsyä, mutta mahdollistaisi silti toiminnan tehokkaan valvonnan. Proviisoriomistuksesta luopumisen etuina olisivat etenkin uusien, suurempien markkinatoimijoiden ja niiden mukanaan tuomien mittakaavaetujen alalle tulon mahdollistaminen. Toiminnan farmaseuttisten piirteiden säilyttämisessä voitaisiin hyödyntää niin apteekkien henkilökuntaa kuin nimeämällä apteekkien toiminnasta vastaamaan omistussuhteesta riippumaton farmasian alan ammattilainen. Tarveharkinnan poistaminen voisi myös edistää kilpailua ja lääkkeiden saatavuutta mahdollistamalla apteekkien määrän kasvu ja apteekin vapaa sijoittautuminen. Harvaan asuttujen seutujen lääkehuollon ylläpitämisessä voitaisiin hyödyntää esimerkiksi verkkopalvelu- ja palvelupistetoimintaa. Siirtymällä itsehoitolääkkeiden hinnoittelussa enimmäishintasääntelyyn voitaisiin puolestaan mahdollistaa sekä hintakilpailu että edullisemmat kuluttajahinnat. Enimmäishinnan asettaminen myös estäisi hintojen nousun. Itsehoitolääkkeiden myyntikanavia laajentamalla voitaisiin puolestaan sekä edistää lääkkeiden saatavuutta että lisätä alan toimijoiden välistä kilpailua. Lääkejakelujärjestelmän sääntelyn uudistaminen edellyttäisi myös lääkemarkkinoinnin ja sen sääntelyn uudistamista, sillä markkinoinnilla on suuri merkitys kulutuskäyttäytymiseen ja siten myös lääkkeiden käyttöön. Markkinoinnin sääntelyn uudistamisessa painottuisivat siten etenkin kielto lääkkeiden tarpeettomaan käyttöön houkuttelusta ja uusien toimijoiden kouluttaminen lääkeinformaation tarjoamisen edellyttämistä toimenpiteistä.

Grantor dc:publisher

Helsingin yliopisto

Year dc:date.issued

2018

Author dc:creator

• Hellsten, Annastina

Contributors dc:contributor

• Helsingin yliopisto, Oikeustieteellinen tiedekunta
• University of Helsinki, Faculty of Law
• Helsingfors universitet, Juridiska fakulteten

Language dc:language.iso

fin

Identifier URI

URN:NBN:fi:hulib-201810033294

OAI identifier oai:identifier

oai:helda.helsinki.fi:10138/277821