Riistakameroiden käytön tuomat edut pienpetojen loukkupyynnissä Helsingin lintuvesillä

Helsingissä on kaksi linnustollisesti merkittävää kosteikkoaluetta; Vanhankaupunginlahden- ja Östersundomin lintuvedet. Molemmilla alueilla on sekä luonnonsuojelualueita, että Natura 2000 -suojelualueita ja runsaslajisen pesimälinnuston lisäksi niillä tavataan säännöllisesti myös harvinaisempia lintu- sekä muita selkärankaislajeja. Lintujen parimäärät sekä kantojen tiheydet ovat etenkin Vanhankaupunginlahdella Suomen mittakaavalla huippuluokkaa. Rehevät merenrantalahdet runsaine selkärankaislajistoineen houkuttelevat paikalle myös pieniä nisäkäspetoja. Linnustollisesti arvokkailla alueilla eniten huolta aiheuttaa pienpetojen pesivään linnustoon kohdistama saalistuspaine. Kettu (Vulpes vulpes), mäyrä (Meles meles), näätä (Martes martes) sekä vieraspeto supikoira (Nyctereutes procyonoides) saalistavat kaikki lintuja sekä niiden munia. Linnuston ja muun lajiston elinvoimaisuuden takaamiseksi on pienpetopyynti kyseisillä alueilla perusteltua. Helsingin kaupungin alueella pienpetopyynnistä vastaa pääasiallisesti rakentamispalvelu STARA:n ympäristönhoidon yksikkö. Perinteinen STARA:n harjoittama pienpetojen loukkupyynti, jossa elävänä pyytävän loukun tilanne on käytävä tarkastamassa paikan päällä kerran vuorokaudessa, vie suurilla loukkumäärillä paljon aikaa ja resursseja. Nykyaikaisilla riistakameroilla, joissa on etäohjausmahdollisuus ja reaaliaikainen kuvanlähetys, on siten hyvät edellytykset säästää pyyntityöhön käytettävää aikaa. Tutkimuksen ensimmäisenä tavoitteena oli selvittää, paljonko työaikaa säästyy STARA:n organisoimassa pienpetojen loukkupyynnissä, kun käyttöön otetaan reaaliaikaisesti kuvat lähettävät ja etäohjattavat riistakamerat. Tavoitteen selvittämiseksi keräsin aineistoa loukkukäynneillä ja loukkujen välisillä siirtymillä kuluneista ajoista, sekä eri loukkutapahtumien frekvensseistä. Näitä tietoja käyttämällä vertailin laskennallisten työpäivien eroja pyyntimuotojen kesken eri loukkumäärillä. Tutkimuksessa havaittiin, että loukkumäärän kasvaessa kasvaa myös ajansäästön suhde kamerallisen pyynnin eduksi. Suurin ero muodostuu loukkujen välisistä siirtymisistä, koska riistakameroiden antaman tiedon avulla voidaan turhat loukkukäynnit jättää tekemättä. Siten samoilla pyyntiresursseilla on mahdollista pitää enemmän loukkuja vireessä, jolloin pienpetopyynnin tehostuessa linnusto ja muu eläimistö hyötynee tilanteesta. Tutkimuksen toinen tavoite oli riistakameroiden avulla hankittua kuva-aineistoa hyödyntäen selvittää pienpetojen lajikohtaiset loukkuunmenotodennäköisyydet, sekä tarkastella mahdollisia eroja eri pienpetolajien kesken. Tutkimuksessa havaittiin selviä lajikohtaisia eroja loukkuunmenotodennäköisyyksissä; supikoiralla ja mäyrällä oli selkeästi korkeimmat todennäköisyydet (55 % ja 57 %), näädällä todennäköisyys oli 38 % ja ketulla vain 12 %. Lajien väliset erot testattiin χ2–testillä ja ne olivat supikoira/mäyrä -paria lukuun ottamatta tilastollisesti merkitseviä.

Grantor dc:publisher

Helsingin yliopisto

Year dc:date.issued

2018

Author dc:creator

• Kylmä, Tapani

Contributors dc:contributor

• Helsingin yliopisto, Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta, Metsätieteiden laitos
• University of Helsinki, Faculty of Agriculture and Forestry, Department of Forest Sciences
• Helsingfors universitet, Agrikultur- och forstvetenskapliga fakulteten, Institutionen för skogsvetenskaper

• small preying mammals
• invasive alien species
• trail cameras
• trap hunting
• trap cathing rate
• wetlands
• pienpedot
• vieraspedot
• riistakamerat
• loukkupyynti
• loukkuunmenotodennäköisyys
• lintuvedet
• kosteikot

Language dc:language.iso

fin

Identifier URI

URN:NBN:fi:hulib-201804171710

OAI identifier oai:identifier

oai:helda.helsinki.fi:10138/234378