Lisäkauppahinnan sopimusoikeudelliset näkökohdat yrityskauppasopimuksissa : ongelmana opportunismi ja riskinhallinta

Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten lisäkauppahinnan käyttämistä yrityskauppasopimuksissa tulisi arvioida sopimusoikeudellisten argumenttien valossa sekä miten ja missä laajuudessa moraaliseen uhkapeliin ja sen aiheuttamaan opportunistiseen käyttäytymiseen voidaan puuttua sopimusoikeudellisen sääntelyn avulla. Tutkielmassa arvioidaan myös sitä, kannustaako sopimusoikeudellinen sääntely ostajaa myyjän edun mukaiseen käyttäytymiseen vai jääkö myyjän etujen huomioiminen osapuolten neuvottelemien sopimusehtojen varaan. Tutkielmaa ja sen teoreettisia lähtökohtia taustoitetaan kauppahinnan muodostamisen ja lisäkauppahinnan talousteoreettisten vaikutusten näkökulmista käsin sekä jäsentämällä lisäkauppahintaan liittyviä käytännön sopimusteknisiä haasteita. Tutkielman tutkimuskysymykset on jaoteltu seuraavasti: (i) miksi lisäkauppahintaa käytetään yrityskaupoissa ja milloin sen käyttö on perusteltua, (ii) mihin yrityskauppasopimuksessa on erityisesti kiinnitettävä huomiota lisäkauppahintaa käytettäessä, (iii) mitkä ovat lisäkauppahinnalla otettavan taloudellisen riskin rajat sopimuksen tulkintatilanteissa ja kuinka pitkälle menevää myyjän edun huomioon ottoa on myyjällä oikeus odottaa ostajalta sopimusoikeudellisen normiston perusteella sekä (iv) kun/jos lisäkauppahinta ei toteudu normaaleissa olosuhteissa tai väärinkäytöksen johdosta, niin mitkä ovat sen saavuttamatta jäämisen seuraukset. Lisäkauppahinta on yrityskauppasopimuksissa suhteellisen yleinen tapa jakaa kohdeyhtiöön liittyvää riskiä ostajan ja myyjän välillä. Riski voi liittyä siihen, että kohdeyhtiöstä ei ole saatavilla tarpeeksi tietoa informaatioepäsymmetrian vuoksi tai että ostaja ei muun syyn vuoksi jaa myyjän näkemyksiä kohdeyhtiön ansaintapotentiaalista ja kokee kaupan epävarmana. Lisäkauppahintaa käytettäessä osa kauppahinnasta sidotaan tulevaisuuden kehitykseen. Tällöin yrityskauppasopimuksessa tulee erityisesti kiinnittää huomiota seuraaviin ehtoihin: (i) kohdeyhtiön määrittämiseen, (ii) lisäkauppahinnan suoriutumismittarin valintaan, (iii) kirjanpitomenetelmän ja siinä noudatettavien periaatteiden määrittämiseen, (iv) lisäkauppahinnan tarkasteluajanjakson pituuteen ja maksun rakenteen määrittämiseen sekä (v) kohdeyhtiön liiketoiminnan harjoittamiseen lisäkauppahinta-ajanjakson aikana. Lisäkauppahintaa käytettäessä taloudellinen riski siirtyy osittain myyjän kannettavaksi, jolloin myyjä joutuu kantamaan riskin sekä kohdeyhtiön taloudellisesta kehityksestä että ostajan kyvystä johtaa kohdeyhtiötä tämän intressien mukaisesti lisäkauppahinnan maksun perusteita maksimoivalla tavalla. Riskinjaon lähtökohtana on, että myyjä kantaa kaikki ennakoitavissa olevat riskit, jollei sopimuksessa ole muuta sovittu. Ennakoitavuuden arvioimisen kannalta keskeinen lähtökohta on se, että ostaja on ilman erillistä sopimusehtoa oikeutettu kohdeyhtiön määräysvallan nojalla harjoittamaan liiketoimintaa parhaaksi katsomallaan tavalla. Myyjän valvontamahdollisuuksien puutteen vuoksi ostajalla saattaa olla kannustin ryhtyä toimiin, jotka ovat myyjän etujen vastaisia. Sopimuksen tarkoituksena ei kuitenkaan voi olla, että ostaja vilpillisesti pyrkii toimillaan lisäkauppahinnan vähentämiseen. Jos tietää myyjän erehtyneen sopimuksen päättämisen kannalta olennaisesta seikasta, ostajan toiminta on katsottava OikTL 33 §:n vastaiseksi. OikTL 33 § velvoittaa myös ostajan huomioimaan myyjän oikeutetut odotukset kohdeyhtiön tulevaisuuden suhteen. Lähtökohtaisesti lojaliteettiperiaatteella ei yritysten välisissä kertasopimuksen luonteisissa sopimussuhteissa ole juurikaan painoarvoa. Lojaliteettiperiaatteen näkökantoja voidaan kuitenkin hyödyntää OikTL 33 §:n osoittaman sopimustoiminnassa noudatettavan menettelyn arvioinnissa, jolloin intressipunninta saattaa edellyttää, että ostaja pidättäytyy itseään hyödyttävistä toimista, joista aiheutuu myyjälle merkittävää haittaa. Ostajan vilpillistä toimintaa sopimuksenteon hetkellä voidaan arvioida myös petoksen tunnusmerkistön täyttymisestä käsin silloin, kun ostaja on erehdyttänyt myyjää lisäkauppahinnan käyttämisellä tarkoituksenaan saada taloudellista hyötyä. Tutkielman tulokset osoittavat, että sopimusoikeudellinen normisto kohdistuu lähinnä väärinkäytösten estämiseen. Liikesopimuksissa tasapuolisille sopimuskumppaneille annetaan huomattava painoarvo heidän omille kyvyilleen valvoa etujaan, jolloin myyjä on vastuussa ostajan toimintavapauden kontrolloinnista siltä osin, kun kyse ei ole oikeuksien väärinkäyttämisestä.

Grantor dc:publisher

Helsingin yliopisto

Year dc:date.issued

2018

Author dc:creator

• Himmanen, Kaisa

Contributors dc:contributor

• Helsingin yliopisto, Oikeustieteellinen tiedekunta
• University of Helsinki, Faculty of Law
• Helsingfors universitet, Juridiska fakulteten

Language dc:language.iso

fin

Identifier URI

URN:NBN:fi:hulib-201804101635

OAI identifier oai:identifier

oai:helda.helsinki.fi:10138/234045