Andreas Kreetalaisen Lasarus-tekstit : Esimerkkejä esittäjän ja yleisön välisestä kommunikaatiosta bysanttilaisessa jumalanpalveluksessa

Tutkielma tarkastelee erään keskibysanttilaisen kauden kreikankielisen kirkon merkittävimmän kirjailijan, Andreas Kreetalaisen (660–740), Lasaruksen kuolleista herättämistä käsittelevää saarnaa sekä samasta aiheesta kirjoitettua kanonirunoa, joiden ensimmäistä kertaa julkaistavat suomennokset on lisätty tutkielman liitteisiin. Tavoitteena on erityisesti selvittää, millaista yleisön ja tekstin esittäjän välinen kommunikaatio näiden tekstien valossa on. Lisäksi tutkielmassa vertaillaan, millaisia eroja näiden kahden tekstin välillä on ja miten keskibysanttilaisen kauden teologiset käsitykset vaikuttavat esityksen tulkintaan. Viiteen päälukuun jakaantuvan tutkielman aloittavassa johdantoluvussa tuodaan esiin paitsi tämä tutkimuksen lähtöasetelma, myös tiivistelmä Andreaan elämästä ja tuotannosta sekä siihen sisältyvistä lähdekriittisistä ongelmista. Toisessa pääluvussa esitellään menetelmällisiä lähestymistapoja lähdeaineistoon. Teoreettisena lähtökohtana tutkimuksessa ovat paitsi antiikin retorinen traditio, jota kirkkoisät niinikään hyödynsivät, myös uudemmat kirjallisuustieteissä hyödynnetyt tutkimussuuntaukset: kommunikaatio- ja viestintäteoriat sekä performanssiteoriat. Tällaista metodologista lähestymistapaa ei ole laajemmin hyödynnetty bysanttilaisten liturgisten tekstien tutkimuksessa. Kolmas luku aloittaa tutkielman varsinaisen analyysiosuuden. Ensin tekstejä teemoitellaan niiden teologisessa ja historiallisessa kontekstissa. Erityisen merkittäväksi piirteeksi niin saarnassa kuin kanonissakin nousee Khalkedonin kirkolliskokouksen (451) jälkeiselle ajalle tyypillinen uuskhalkedonilainen kristologia eli oppi Kristuksesta. Toisaalta tekstit sisältävät myös rikasta tropologista eli moraaliallegorista tulkintaa, ja Lasaruksen ylösnousemus nähdään koko ihmiskunnan uudistumisen ennusmerkkinä. Tekstejä on todennäköisesti inspiroinut myös aiempi tuonelaan laskeutumisia kuvaava tekstitraditio. Andreaan saarnan ja kanonin merkittävien teemojen käsittely johdattaa neljänteen lukuun, jossa keskitytään esittäjän ja yleisön väliseen suhteeseen tekstien esityskontekstissa. Erityisesti analysoidaan retoriikan käyttöfunktioita liturgisissa teksteissä ja toisaalta esittäjän ja yleisön sosiaalisen aseman vaikutusta esityksen hahmottamiseen. Tutkielman lopuksi lukija johdatellaan metafyysisempaan ulottuvuuteen yhdistämällä esityskonteksti patristiseen aistiteoriaan: tekstien tarkoituksena oli johtaa kuulija mystagogiaan, pyhien salaisuuksien tuntemiseen. Johtopäätökset esittelevässä tutkielman viidennessä luvussa todetaan, että tulevaisuudessa on tarvetta laajemmalle tekstien esityksen analyysille keskibysanttilaisen hymnografian ja homiletiikan tapauksessa. Tulevissa tutkimuksissa olisi myös syytä ottaa tarkemmin selvää tekstien erilaisista esityskonteksteista ja -tavoista.

Grantor dc:publisher

Helsingfors universitet

Year dc:date.issued

2017

Author dc:creator

• Olkinuora, Jaakko

Contributors dc:contributor

• Helsingin yliopisto, Humanistinen tiedekunta, Maailman kulttuurien laitos
• University of Helsinki, Faculty of Arts, Department of World Cultures
• Helsingfors universitet, Humanistiska fakulteten, Institutionen för världens kulturer

• bysantinistiikka
• homiletiikka
• hymnografia
• kommunikaatioteoria
• performanssiteoriat

Language dc:language.iso

fin

Identifier URI

URN:NBN:fi:hulib-201706054657

OAI identifier oai:identifier

oai:helda.helsinki.fi:10138/191129