Sijaissynnytys ja vanhemmuuden normalisointi : Lisääntymisoikeuksien rajaaminen lainsäädäntöaineistossa

Kivipuro, Kaisa

Back to results

Helsingfors universitet

Sijaissynnytys ja vanhemmuuden normalisointi : Lisääntymisoikeuksien rajaaminen lainsäädäntöaineistossa

dc:creator Kivipuro, Kaisa

dc:date.issued2015

Abstract

dc:description.abstract

Tutkielmassa tarkastellaan sijaissynnytystä uutena lisääntymisen muotona. Sijaissynnytysjärjestely mahdollistaa perheellistymisen naisille, joilta puuttuu kohtu tai joita muut avusteiset lapsettomuushoidot eivät ole auttaneet. Lisäksi esimerkiksi miesparit voisivat saada lapsen sijaissynnytyksen avulla, koska heillä ei ole mahdollisuutta lisääntyä ilman kolmannen osapuolen avustusta. Koeputkihedelmöitykseen perustuvat sijaissynnytykset ovat olleet Suomessa kiellettyjä siitä asti, kun hedelmöityshoitolaki astui voimaan vuonna 2007. Oikeusministeriössä selvitettiin vuosina 2010–2013, tulisiko sijaissynnytys sallia Suomessa. Tätä varten oikeusministeriö lähetti lausuntopyynnön sijaissynnytyksen oikeudellisesta säätelystä viranomaisille ja järjestöille syksyllä 2012. Annetut lausunnot muodostavat tutkielman aineiston. Tutkielmassa vastataan seuraavaan kysymykseen: Miten sijaissynnytyskeskustelussa on pyritty rajaamaan oikeudellista vanhemmuutta? Kysymykseen vastataan soveltamalla Bruno Latourin vakiinnuttamisen ja Michel Foucault’n normaalin käsitteitä sijaissynnytyshoitojen sääntelyä koskevan keskustelun analyysissä. Latourin toimijaverkkoteoria tarjoaa näkökulman, joka auttaa hahmottamaan todellisuuden moninaisia aineksia, joiden liike, kohtaamiset ja kamppailut vaikuttavat siihen, millaisena sijaissynnytys ja sen avulla muodostuva vanhemmuus käsitetään. Sijaissynnytyksen verkostossa tapahtuva vakiinnuttaminen muotoilee sen, millaista ruumista, lisääntymistapaa ja vanhemmuutta pidetään normaalina. Aineistossa muotoillaan monia erilaisia tulkintoja normaalista vanhemmuudesta, joiden välillä käydään kiistaa, millainen vanhemmuus tulisi tunnustaa myös oikeudellisesti. Tutkielman perusteella lapsettomuuden lääketieteellisten ja sosiaalisten syiden välinen ero kytkeytyy osaksi lisääntymisoikeuksia ja vanhemmuutta koskevaa neuvottelua. Ruumiin puutteellisuus lisääntyä tulkitaan sukupuolinormatiivisesti. Tällöin vain naisen ruumis nähdään oikealla tavalla puutteellisena ja oikeutetaan saamaan apua lisääntymiseen. Tämä kiteytyy nimenomaan sijaissynnytysjärjestelyiden kohdalla, koska sen avulla myös yksin elävien miesten ja miesparien olisi mahdollista perheellistyä. Oletus heterosuhteeseen perustuvasta lisääntymisestä toimii lausunnoissa taustana, joka on joko oletus asioiden normaalista tilasta tai jonka välttämättömyys halutaan kiistää. Lisääntymisen heteronormatiivisuus ei kuitenkaan tarkoita, että oikeudellinen vanhemmuus perustuisi geneettiseen siteeseen. Olennaisimpana oikeudellisen vanhemmuuden määrittäjänä toimii äidin kohdalla ruumiillinen ja isän kohdalla sosiaalinen side lapseen. Tämän voi nähdä ristiriitaisena vallitsevaan käsitykseen biogeneettisen sukulaisuuden ensisijaisuudesta. Sijaissynnytyksellä muodostuva vanhemmuus problematisoituu erityisesti äidin kohdalla. Normaali äitiys kytketään aineistossa lähtökohtaisesti ruumiilliseen äitiyteen. Synnyttävän naisen ja syntyvän lapsen erottaminen toisistaan aiheuttaa huolta, joka korostaa ruumiiseen ja biologiaan (ei geeneihin) perustuvan siteen ensisijaisuutta äitiyden muotoutumisessa. Aineiston perusteella näyttää siltä, että biologis-psykologinen ulottuvuus ylittää tärkeydessään geneettisen ulottuvuuden, kun on kyse äitiyden oikeudellisesta määräytymisestä. Lausunnoissa ilmaistu huoli koskee ensisijaisesti sijaissynnyttäjän – ei syntyvän lapsen – hyvinvointia. Lapsen etu nousee esiin pohdittaessa, että perustuuko avusteinen lisääntyminen aikuisten vai lapsen edun toteutumiselle. Lapsen etu on kuitenkin kaikkien intressi. Niissäkin lausunnoissa, joissa pyritään korostamaan lapsettoman parin oikeutta perheeseen, lapsen etu integroidaan osaksi sijaissynnytysjärjestelyä. Oikeudellisessa vanhemmuudessa on samalla kyse siitä, mitä pidetään normaalina vanhemmuutena. Vaikka lainsäädännön tehtävä on ensisijaisesti määrittää juridinen vanhemmuus, sillä on vaikutuksia myös muiden kuin oikeudellisten vanhemmuusulottuvuuksien käytännöissä. Lainsäädännöllä voidaan auttaa, tukea ja suojella perheen asemaa ja hyvinvointia. Vastaavasti kieltämällä tietynlaiselta vanhemmuudelta oikeudellisen statuksen, saatetaan vaikeuttaa perheen ja lapsen hyvinvoinnin toteutumista. Vanhemmuuden kontekstissa säädöksillä on suuri merkitys, koska ne vaikuttavat millaisia keinoja ja kenellä on mahdollisuus lisääntyä. Lainsäädännöllä ei kuitenkaan pystytä kokonaan kieltämään esimerkiksi koti-inseminaatioon perustuvia tai ulkomailla tapahtuvia sijaissynnytyksiä. Kieltämällä sijaissynnytykset Suomessa, päättäjät jättävät ulkomaisiin sijaissynnytyksiin liittyvien ongelmien arvioinnin yksilöille.

Degree

thesis:*

Grantor dc:publisher: Helsingfors universitet
Year dc:date.issued: 2015

Author and committee

dc:creator, dc:contributor.*

Author dc:creator: Kivipuro, Kaisa
Contributors dc:contributor: Helsingin yliopisto, Valtiotieteellinen tiedekunta, Sosiaalitieteiden laitos
University of Helsinki, Faculty of Social Sciences, Department of Social Research
Helsingfors universitet, Statsvetenskapliga fakulteten, Institutionen för socialvetenskaper

Rights

Language dc:language.iso: fin

Identifiers

dc:identifier.*

Identifier URI: URN:NBN:fi:hulib-201703273014
OAI identifier oai:identifier: oai:helda.helsinki.fi:10138/153295

Sijaissynnytys ja vanhemmuuden normalisointi : Lisääntymisoikeuksien rajaaminen lainsäädäntöaineistossa

Abstract

Degree

Author and committee

Rights

Identifiers

Chain of custody

More from University of Helsinki