Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskeva direktiivi EUT:n oikeuskäytännössä Suomen harhaanjohtavaan markkinointiin soveltuvan lainsäädännön näkökulmasta

Harhaanjohtavan markkinoinnin on katsottu olevan yksi yleisimmistä sopimattoman markkinoinnin muodoista. Harhaanjohtavan markkinoinnin vuoksi kuluttaja ei kykene perustellun kaupallisen ratkaisun tekemiseen. Harhaanjohtava markkinointi on kielletty KSL 2:6:ssä. Sen taustalla vaikuttaa täysharmonisoiva sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskeva direktiivi (markkinointidirektiivi). Tutkielmassa selvitetäänkin, mitä vaatimuksia EUT:n markkinointidirektiiviä koskevassa oikeuskäytännössä on asetettu kansalliselle harhaanjohtavaan markkinointiin soveltuvalle lainsäädännölle ja oikeuskäytännölle. Lisäksi tutkitaan, vastaavatko kotimainen lainsäädäntö ja oikeuskäytäntö EUT:n markkinointidirektiivin tulkintaa koskevaa oikeuskäytäntöä. Markkinointidirektiivin 6(1) artikla soveltuu harhaanjohtavaan menettelyyn. Tutkielmassa käsitellään KSL 2:6:ssä ja markkinointidirektiivin 6(1) artiklassa käytettyjen määritelmien eroavaisuuksia. Säännöksissä tiedon jaottelu harhaanjohtavaksi ja totuudenvastaiseksi on nimittäin erilainen. Säännöksissä käytetty lista harhaanjohtavista tiedoista sisältää myös eroavaisuuksia. Markkinoinnin harhaanjohtavuutta tarkastellaan keskivertokuluttajan näkökulmasta, joten tutkielmassa selvitetään, miten EUT on määritellyt käsitteen sisältöä. Tarkastelussa on myös, miten keskivertokuluttajan on Suomessa katsottu käyttäytyvän. Markkinointi on harhaanjohtavana sopimatonta eli kiellettyä vain, jos markkinoinnilla on vaikutusta keskivertokuluttajan kaupalliseen ratkaisuun. Näin ollen myös tämän kriteerin sisältöä tarkastellaan EUT:n ja kotimaisen oikeuskäytännön perusteella. KSL 2:6 ei ole ainoa säännös, joka soveltuu kuluttajiin kohdistuvaan harhaanjohtavaan markkinointiin. SopMenL 2.1 § soveltuu myös harhaanjohtavaan kuluttajiin kohdistuvaan markkinointiin. Sitä sovelletaan silloin, kun asia on tuomioistuimessa elinkeinonharjoittajien välinen. Tutkielmassa tutkitaankin, ulottuuko markkinointidirektiivin ala myös SopMenL 2.1 §:n soveltamisalaan. Tutkittavana on siis, miten EUT on tulkinnut direktiivin soveltamisalaa koskevaa määritelmää. Lisäksi pohditaan, mitä merkitystä soveltamisalan laajuudella olisi SopMenL 2.1 §:n kannalta. EUT:n oikeuskäytännön perusteella voidaan määrittää tiettyjä vaatimuksia kansalliselle harhaanjohtavaan markkinointiin soveltuvalle lainsäädännölle ja oikeuskäytännölle, vaikka siihen liittyy myös avoimia kysymyksiä. Osan harhaanjohtavan markkinoinnin edellytyksenä olevien seikkojen kohdalla voidaan tulla siihen tulokseen, että kansallinen lainsäädäntö sekä oikeuskäytäntö vastaavat EUT:n oikeuskäytännössä asetettuja vaatimuksia. Tällaiseen päätelmään ei kuitenkaan ole mahdollista päätyä kaikkien edellytysten kohdalla. Yleisenä vaatimuksena voidaan kuitenkin nostaa esiin tapauskohtaisuuden korostuminen.

Grantor dc:publisher

Helsingin yliopisto

Year dc:date.issued

2021

Author dc:creator

• Riuttanen, Sara

Contributors dc:contributor

• Helsingin yliopisto, Oikeustieteellinen tiedekunta
• University of Helsinki, Faculty of Law
• Helsingfors universitet, Juridiska fakulteten

Language dc:language.iso

fin

Identifier URI

URN:NBN:fi:hulib-202109073625

OAI identifier oai:identifier

oai:helda.helsinki.fi:10138/334073