Joukkorahoituksen välittäjän vastuut ja velvoitteet erityisesti tiedonantovelvoitteiden näkökulmasta

Tutkielmassa tarkastellaan joukkorahoituksen välittäjän vastuita ja velvoitteita tiedonantovelvoitteiden näkökulmasta. Joukkorahoituksen välittäjän asemaa pyritään selventämään yhdistämällä tämä uusi ja voimakkaasti kasvava rahoitusmuoto velvoiteoikeudelliseen ja arvopaperimarkkinaoikeudelliseen kehykseen. Tutkielmassa selvitetään joukkorahoituksen välittäjän ja joukkorahoituksen saajan välistä vastuunjakoa tiedonantovelvoitteiden täyttämisessä. Lisäksi tutkielmassa kiinnitetään huomiota siihen, miten sijoituspalvelulain soveltuminen eräissä tilanteissa vaikutta joukkorahoituksen välittäjän tiedonantovelvoitteisiin. Tutkielmassa päädytään siihen, ettei joukkorahoituksen välittäjän tiedonantovelvoitetta voida pitää kovinkaan laajoina johtuen siitä, että sen joukkorahoituksen saajassa tekemä yritystarkastuksen sisältö rajoittuu lähinnä julkisista rekistereistä saataviin tietoihin. Tukeutuen niihin argumentteihin, joita arvopaperimarkkinaoikeudellisessa kirjallisuudessa on esitetty liittyen informaatiovirhetilanteita koskevaan vahingonkorvauksen jakautumiseen emissionjärjestäjän ja liikkeeseenlaskijan välillä, tutkielmassa tehdään johtopäätös, jonka mukaisesti joukkorahoituksen saajan korvausvelvollisuus informaatiovirhetilanteissa joukkorahoituksen välittäjän sijaan on pääsääntö joukkorahoituksen välittäjän ja saajan välisessä suhteessa. Sijoittajalle joukkorahoituksen välittäjään yltävä tiedonantovelvollisuus tarkoittaa kuitenkin lisäsuojaa, koska se voi kohdistaa vahingonkorvausvaateensa kumpaan tahansa tahoon. Tutkielmassa on selvennetty joukkorahoituslain ja sijoituspalvelulain välistä suhdetta joukkorahoituksen velvoitteiden määrittäjänä. Tutkielmassa päädytään puoltamaan kantaa, jonka mukaisesti sijoituspalvelulain soveltuminen sijoitusmuotoista joukkorahoitusta rahoitusvälineellä välittävään tahoon ei lopulta tarkoita juurikaan muutoksia välittäjää koskeviin tiedonantovelvoitteisiin. Tämä johtuu siitä, että sijoituspalvelulain tiedonantovelvoitteet koskevat joukkorahoituksen välittäjää suurelta osin jo joukkorahoituslain viittaussäännösten perusteella ja että sijoituspalvelulakiin sisältyy joukkorahoituslakia vastaava kielto harhaanjohtavien ja totuudenvastaisten tietojen antamiseen. Lisäksi joukkorahoituslain 11 §:n 2 momentin mukaisen tiedonantovelvoitteen on katsottava soveltuvan joukkorahoituksen välittäjään myös sijoituspalvelulain soveltumisen tilanteissa. Sijoituspalvelulain soveltuminen tarkoittaa siten ennen kaikkea joukkorahoituslakia tarkempia velvoitteita toiminnan järjestämisestä, ei laajempia tiedonantovelvoitteita. Tutkielmassa tarkastellaan myös sitä, miten muut kuin lainsäädännölliset seikat voivat vaikuttaa siihen, millaiseksi joukkorahoituksen välittäjän tiedonantovelvoitteet voivat muodostua. Erityisesti mainehaitta voi kannustaa joukkorahoituksen välittäjiä suorittamaan vaadittua laajemman yritystarkastuksen joukkorahoituksen saajassa. Lainsäädännöstä johtuvien joukkorahoituksen välittäjän vastuiden arvioidaan kuitenkin olevan niin kevyitä, ettei joukkorahoituksen välittäjien voida katsoa toimivan portinvartijoina joukkorahoitusmarkkinoilla. Tutkielmassa esitetään myös lyhyesti tärkeimmät joukkorahoituksen välittäjän velvoitteisiin vaikuttavat uudistukset, joita ehdotettu EU:n joukkorahoitusasetus toisi voimaantullessaan.

Grantor dc:publisher

Helsingin yliopisto

Year dc:date.issued

2019

Author dc:creator

• Kim, Hanna

Contributors dc:contributor

• Helsingin yliopisto, Oikeustieteellinen tiedekunta
• University of Helsinki, Faculty of Law
• Helsingfors universitet, Juridiska fakulteten

Language dc:language.iso

fin

Identifier URI

URN:NBN:fi:hulib-201902131256

OAI identifier oai:identifier

oai:helda.helsinki.fi:10138/299071